Kohta on jo kulunut kaksi vuotta siitä kun lähdit luotamme. Muistan sen päivän hyvin. Olin vienyt tytön aamulla aikaisin päiväkotiin, sieltä suuntasin töihin. Kuntouttava työtoiminta, vaan 4h päivässä. Pääsin 12 pois, silloin soi puhelin. Se oli pikkuveljes. Vastasin, enkä olis koskaan uskonut mitä kuulin; olit kuollut samana aamuna. En kyennyt uskomaan sitä todeksi. Luulin että se oli jälleen jonkun puolitutun sairasta pilaa. Vuotta aiemmin sellaisenkin koin. Joten soitin sairaalaan. Vasta kun sieltä vahvistuksen sain, uskalsin uskoa ja romahtaa. Tyttäres uskoo että oot enkeli. Toivoo kovin et sais sut takas. Anteeks ettei hautajaisiin tultu. Kuulin kyllä että oli ollut kaunis arkku, kaunis tilaisuus. Mä en halunnut että tyttäres olis joutunut näkemään setänsä ja koko muun suvun sekasin. Päätettiin sytyttää sun muistolle kynttilä. Yritin kysellä sun hautapaikkaa, selvis et sut tuhkattiin. Käydään jossain merenrannalla jättämässä sulle hyvästit nyt tulevana surun päivänä. Jotenkin tiesin jo 7-8 vuotta sitten että sun elämä jää "lyhyeks". Et käynyt lääkärissä kuin vasta niin myöhään ettei sua pystytty pelastaa. Annoit mennä loppuun asti täysillä. Luin sun ruumiinavausraportin, siitä pystyi päättelemään paljon. Toivon että nyt saat olla ilman kipuja, ilman pahaa oloa ja väsymystä. Jonain päivänä tavataan, mut ei vielä pitkään aikaan. Mulla on elämä vasta alussa vaikka jo melkeest 35 vuotta jo eläny. Nähdään rakas joskus. Pitäkää hauskaa ja vaivihkaa käy mua katsomassa kummituksen muodossa <3

Rakastan sua äärettömän paljon <3

- Laura & tyttäresi

Mua itseasiassa ahdistaa nyt hiukan. Ja ihan siksi etten ole kohta viiteen päivään kuullut parhaasta ystävästäni yhtikäs mitään :( Olen kysellyt muualta. Viestit eivät Whatsappissa mene perille. Ei myöskään Telegramissa. Onko hänellä kaikki hyvin? Ei kai mitään ole sattunut?? Olenko minä tehnyt tai sanonut jotain että on suuttunut mulle??? Vielä viikko sitten kyseli että pääsenkö auttamaan häntä pakkaamisessa ym. Ja vastasin tottakai kyllä. Viimeisen kerran kun hänen kanssa viestittelin, hän kertoi aloittaneensa pakkaamisen ym mut ei kuitenkaan kysynyt mua avuksi. Mä tuun hulluksi kohta jos en kuule hänestä mitään.

Muutenkin olen jo pidempään seurannut vierestä miten tämä ystävä polttaa itsensä loppuun auttamalla muita, pistämällä kaikki muut etusijalle unohtaen itsensä. Siksikin haluaisin olla ja auttaa.

Kävin jälleen katsomassa Telegramin. Ei ole mennyt viesti perille :'( Onkohan hän vaan ottanut omaa aikaa ja mennyt yksiöön. Onko häneltä netti suljettu... Tai ylipäätään mitä on tapahtunut että yhtäkkiä tulee täysi radiohiljaisuus...???

Viime postauksessa kerroin parisuhteestani tähän nexään nro 2. Nyt halauaisin jatkaa vuoden 2023 toukokuusta eteenpäin tapahtuneita asioita kun tapasin tämän "Ah elämääkin suuremman rakkauden".

Eli olimme tyttäreni kanssa kävelemässä kotiin päin, kun sattumalta näin tämän hra Y:n lakaisemassa katuja. Kävelimme ohi, en halunnut näyttää liian innostuneelta. Ja hänhän oli töissä. Olin aivan satavarma ettei hän tunnistanut minua vuosien jälkeen. Meni pari viikkoa ja häneltä tuli viesti messengerissä jossa kysyi olinko ollut liikkeellä päivänä X kellonaikaan X. Sydämeni jätti lyönnin välistä tuohon vastatessa. Siinä sitten viestiteltiin useampana päivänä kunnes en enää kuullutkaan hänestä. Kuulin kyllä ystävältäni että tämä hra Y oli kysellyt numeroani. Hän ei sitä tälle tyypille antanut joten päätin itse etsiä hänen numeronsa. Löysinkin hänen työnumeronsa johon sitten laitoin viestiä. Melko nopeasti vastasikin ja laittoi oman henk.koht. numeronsa. Viestiteltiin tiuhaan ja jossain kohtaa uskalsin pyytää häntä kahville mun luo. No, hänhän saapui sovittuun aikaan ja kun pääsimme minun kotiin, syöksyin halamaan häntä sanoen että häntä olinkin kaivannut todella paljon. Hänhän oli tuolloin parisuhteessa mutta silti eksyi jälleen sänkyyni. Tämänkin miehen kohdalla olin sokea punaisille lipuille. Hän "pyöritti" kolmea naista samaan aikaa, kävi panemassa meitä vuorotellen milloin Kotkassa, milloin Hyvinkäällä. Tuo ei haitannut minua tuolloin, tai en ainakaan halunnut sitä myöntää itselleni. Saatoimme puhua monta tuntia puhelimessa ja hän osasi artikuloida asiat niin että tein kaikkeni jotta saisin hänet. No, sain kuin sainkin. Aika tasan vuosi sitten teimme suhteestamme "virallista" ja kaikki oli todella hyvin. Halusin uskoa hänestä pelkkää hyvää. Mutta jotenkin hälytyskellot alkoivat hiljalleen soida päässä, sillä hän Norjaan lähtiessä kaverinsa kanssa, laittoi ehkä viisi viestiä koko tuona aikana. Syyskuussa hän vannotti viestitse että on päättänyt olla pettämättä minua. Hän jauhoi tuota samaa aika-ajoin joka sai mut mietimään asioita. Ja tässä kohtaa jo puhuttiin yhteenmuutosta... mikä oli virhe. Meidän suhde toimi melko kivasti kun molemmilla oli omat kodit ja tulot. Muutimme marraskuun lopulla Haminaan rivitaloasuntoon jossa vuokra oli lähes 900€... mulla tippui tulot lähes 700€ jonka molemmat tiedosti kyllä. Suuruus vaan oli aika shokki mulle.

Tuona muuttopäivänä löysin hänen pakustaan naisen ohuen vyön. MUUTTOPÄIVÄNÄ PERKELE!! Tämä vain olankohautuksella totesi hieman vaikeana olleen sen EHKÄ Norjan reissulta!! EHKÄ?! Muuton jälkeen kaikki lähti menemään päin helvettiä. Hän teki pitkiä työvuoroja konekuskina, tienasi myös parhaimmillaan useamman tuhat euroa ja SILTI vaati että kaikki juoksevat kulut hoidetaan tasan puoliksi, siitä ei joustettu yhtään. Eli kun sain kuukaudessa sen vajaa 700€ ja siitä heti pois 450€ vuokraa plus muut laskut (esim. sähkö oli mun nimissä..) ei ruokaan jäänyt kuin 100€ ja tuo pyöristettynä. Valitti kun hänen piti käydä ruokakaupassa ja tuhlata dieseliä ja hänen rahojaan. Ei ymmärtänyt että mun tulot ei riittänyt sitten edes bussikortin lataamiseen tms. Kävellen liikuin Haminassa aina jos tämä hra oli töissä tai nukkumassa. Tai jos muuten vain tarvitsin breikin kotona olosta.

Tammikuussa kuluvaa vuotta -24 aloitin pintakäsittelyn perustutkintoa opiskelemaan. Alkuun mulla menikin todella hyvin. Pääsin tulityökortti koulutuksen sekä ensiapukoulutuksen läpi heittämällä. Kaikki vastaukset oikein ym. ja kun tulin ensiapukoulutuksesta kotiin, näytin tälle miehelle innoissani todistustani. Hän reaktio oli kaikkea muuta kuin odotin; hän kävi sohvalle pitkäkseen, hymähti ja veti viltin korville ja kävi nukkumaan. Silloin kolahti. Käänsin sätkän ja menin etupihalle tupakalle, ITKIEN. Sain myös jatkuvaa vähättelyä koskien omaa koulunkäyntiäni, koskien vanhemmuuttani yms. Koskaan hän ei sanonut asioita päin naamaa vaan kirjoitteli viestejä ensin Tallinnan risteilyltä, toisella kertaa kun oli kaverinsa luona ryyppäämässä. HÄN VÄITTI OLEVANSA JA SANOVANSA KAIKEN HETI SUORAAN PÄIN NAAMAA... Ja vitut! Muistan eräänkin aamun kun heitti minut työmaalle Karhuvuoreen, oli niin hyväntuulinen ja iloinen. Varmaan johtui palkkapäivästä... Niinä kertoina kun viestein haukkui, kritisoi ym hän oli kännissä, kaukana musta. Hän tiesi miten saada satutettua mua pahiten... vetämällä tyttäreni siihen mukaan. Tuun muistamaan aina sen viestin jossa luki; "Jos Marjaa ei ois, olisin heittän sut pihalle aikaa sitten." Tuon jälkeen viiltelin ranteeni ja menin takapihalle itkemään ettei Marja olisi nähnyt sitä. Mutta toisin kävi. Ruuasta nalkutti niin paljon että kävin oksentamassa kaiken mitä söin. Syömisestä ja ruuasta ylipäätään tuli mulle iso mörkö. Tuon viimeisen reissun jälkeen sulkeuduin ja välttelin häntä viikon verran asumalla Marjan huoneessa. 26.2. Marja oli tukiperheeseen lähtenyt. Tuolloin lähdin itse parhaan ystäväni luo rentoutumaan. Yllätys, yllätys tämä tyyppi alkoi sitten pommittaa viestein. Osa oli ihan asiallista, osa syyttelyä ja syyllistämistä oikeastaan kaikesta mitä olen, mitä tein tai en tehnyt... Saimme sinä keskiviikkona sovittua että puhuisimme tulevana perjantaina asiat halki. Odotin sitä hetkeä. Mutta kun tuo perjantaiaamu tuli, hän laittoi viestiä että "ei ehkä kannata tulla kotiin et join "vahingossa" pään täyteen". Niin laskelmoitua toimintaa. Menin kuitenkin kotiin niinkuin oli sovittu, samalla nähden mikä meininki siellä on ja Sisun kunto. Pääsin ovesta sisään, siellä hän täydessä kännissä puhui mun asioita EXÄLLEEN!! Eikä muuten ollut viimeinen kerta. Huutoriidaksihan se sit meni. Hän myös kännipäissään myönsi ettei häntä ole kiinnostanut mun asiat ollenkaan. Laitoin avaimet takaisin reppuun, huutoriita jatkui eteisessä joka päättyi siihen hänen väkiuvaltaisesti tönien minut omasta kodistani ulos saatesanoin "painu vittuun". Ulko-ovelta huusi vielä että takas ei oo enää tulemista. Joten soitin yhteiselle tutullemme ja kysyin majapaikkaa. Samana iltana soitin turvakotiin josko olisin voinut päästä sinne, sillä näin tästä yhteisestä kaverista päälle päin että hän halusi minut pois sieltä. Turvakotiin minut heitti parhaan ystäväni veli. En saanut sanaa suusta ulos, paitsi perillä kiitin kyydistä. Ilmoitin tytön tukiperheelle tilanteen ja sen jälkeen olen yrittänyt selvitä jokaisesta päivästä. Maaliskuun 6. päivä annoin tytön avohuollon sijoitukseen, sillä omat voimavarat oli loppu. Kykenin ajattelemaan vain itseni satuttamista, olihan kaikki minun ja vain minun vika. Tämä hra Y sai omia asioitaan vasta eron jälkeen eteenpäin. Tuntuu kuin olisi tarkkaan suunnitellut kaiken ennalta. En tiedä miksi hairahduin menemään hänen seurakseen pariin otteeseen. Herra paralla kun oli pari sormea lastoitettu ja kipsattu kun tunaroi viimeisenä työpäivänään... Hän osasi niin hienosti esittää empaattista ja ymmärtäväistä ja siten sai minusta pakkaus ja siivousapua.. ja jotain muutakin. Nyt reilu 3 kk tuosta minulla on melko hyväksikäytetty olo. Viimeisen kerran annoin "hoitoa" hänelle jonka jälkeen ei olla oltu tekemisissä muuten kuin että hän toi kissan mun luo. Meillä piti olla "yhteishuoltajuus" siitä, mutta sen jälkeen ei ole vittujakaan kiinnostanut ostaa sille ruokia tms. Minä hoidan kaiken. Paras tässä oli n. reilu viikko se kun laittoi kuvan pöydästä kysyen "tarvitko?" johon en luonnollisesti vastannut mitään. Seuraavana päivänä kysyi Sisusta. Laitoin pari kuvaa ja kerroin että  kaikki on hyvin kummalakin kissalle. Hän sitten nopeasti vastasi todeten että "voisi tulla joku päivä kattoo"... En vastannut mitään. Enkä vastaa. Häntä ei ole aiemmin kiinnostusta olut tulla katsomaan, miksi nyt sitten?! Mä osaan arvata jo ja siks just en haluu sitä tänne...

Mulla ja mun rakkaalla parhaalla ystävällä on vahva ja pitävä sopimus siitä että jos edes sekunninmurto-osan mietin sen tyypin takasin ottamista, hänellä on oikeus kolauttaa ja kovaa <3

Tässä eräänä, kaikkien näiden kokemusten jälkeen, iltana kävi valaistuminen. Mä oon luovuttanut miesten suhteen. Josko naisen kanssa sais toimivan parisuhteen jne <3

Jos jaksoit lukee loppuun, kiitos <3

Kysymyksiin vastaan mielelläni.

XOXO Erzebet XOXO

Moikka pitkästä aikaa! Tovi on vierähtänyt että jaksoin edes avata läppäriä. Juuri Facebookissa Narsistien Uhrit -ryhmässä luin ihmisten julkaisuja ja jäin muistelemaan omia kokemuksia narsistien kanssa. Jotenkin on jopa huvittavaa että viimeiset 3 exää olivat eritäin narsistisia. Pari heistä oli sitä luokkaa etä on suorastaan ihme että istun nyt olohuoneessani kirjoittamassa tätä. Jokainen noista suhteista alkoi räiskyen ja eteni hurjalla nopeudella seuraviin askeliin. Ihan sama kaava jokaisessa. Otetaan nyt esimerkiksi kaksi viimeisintä narskua. Vuoden -21 narsku otti minuun yhteyttä Facebookissa. Hänen oli kuulemma pakko saada oppia tuntemaan minut. Laittoi ihania viestejä aamusta iltaan, kohteli kuin kuningatarta. En kuunnellut intuitiotani vaikka järki huusi että se oli liian hyvää ollakseen aitoa. Nopeasti sovimme että hän tulisi minun luo toisesta kaupungista, välimatkaa n. 150 km. Tuona iltana kun hän ensimmäistä kertaa saapui luokseni, hän jo alaovella työnsi kielen kurkkuuni aivan puskista. Sinäkään kohtaa en kuunnellut järjen ääntä vaan päästin hänet peremmälle. Hänellä oli matkalaukku mukana, kuin olisi ollut muuttamassa luokseni. Istuin sohvalle kuunnellen hänen avautumista työpäivästä, juoden kolmatta lonkeroa ja seurasin miten hän oli kuin kotonaan. Hän tuli viereeni, lähes heti vaatteita riisumaan. Olin niin hämilläni ja "rakastunut" etten tehnyt elettäkään sen lopumiseksi. Pantiin siinä sitten, hyvin pornoelokuvamaiseen tapaan. Se sattui ja jopa pelotti. Siinä temput tehneinä jatkoimme juttelua sohvalla. Hän oli koko ajan kiinni minussa. Jossain kohtaa yötä aloin väsymään ja nukahdin sohvalle. Tuona aikana hän oli pakannut tavaransa ja lähtenyt takaisin kotiinsa (joka muuten oli hänen veljensä luona! Tuostakin valehteli vaikka mitä), siirryin sänkyyn nukkumaan. Aamulla laitoin viestiä ja kysyin miksi hän lähti sanomatta mitään. Vastaus kuului; "musta tuntui että sä halusit mun lähtevän". Laitoin viestiä takaisin että olisi ollut ihan kiva että olisi kysynyt jos tuollaista mietti. En tuossakaan vaiheessa tiennyt tai halunnut myöntää mitä tulossa oli.

Hän päätti myös tehdä "yllätysvisiitin" eräänä tiistaipäivänä. Ei ilmoittanut minulle mitään ennenkuin vasta ollessani oveni takana. Otti siitä kuvan ja lähetti mulle. Se säikäytti mutta ajattelin tietämätömässä mielessäni sen olevan kiva ele. Hän vain päätti tulla luokseni pariksi päiväksi. Tuona aikana arvosteli mun äitiyttä ja kertoi mun olevan liian lepsu tytölle. Tuona iltana hän kertoi että hänellä on kaksi lasta mutta heidän äidit ovat sekopäitä jotka eivät anna tämän nähdä heitä. Tuostakin totuus paljastui isänpäivänä -21. Hänen poikansa olisi halunnut tulla käymään tai että isänsä olisi mennyt pojan kanssa johonkin vaikka jätskille tai leffaan tms. No poika sai pettyä pahan kerran. Ei ollut tyypissä tarpeeksi miestä olemaan isä ja pitämään lupauksia jotka HÄN ITSE teki. Tapasin tämän tyttären kerran. Hän ei ollut mielissään nähdessään minut ja tyttäreni. Tämä narsku myös arvosteli tyttärensä painoa ja syömisiä. Hänen ihannenaisen kuului olla hoikka ja pitempi kuin hän. Mähän olin sitä.

Muutettuamme hänen kotikaupunkiin Vantaalle, alkoi kontrollointi pahentua. Hän päätti hiusteni värin, meikit ja jopa miltä sain näyttää hänen vierellään. Näytin suoraan sanottuna ihan huoralta. Halusin niin kovin että hän olisi onnellinen että tein kaiken mitä hän pyysi/VAATI. Sängyssä piti olla suostuvainen kaikkeen. Pahimmillaan seksi oli alistamista ja raiskaamista. Ei auttanut vaikka olin korkeassa kuumeessa ja flunssassa. Sain paniikikohtauksia keskenkaiken, hän suuttui ja luuli että feikkaan ne. Olin tuolloin myös töissä, tykkäsin siitä hommasta todella paljon. Ainut vaan että en olisi saanut mennä bussilla töihin jos hän oli aamulla kotona. Ja kun menin, hän pommitti useita kymmeniä viestejä kysellen missä olen ja kenen kanssa. Jos en vastannut HETI, hän soitti videopuhelun ja pyysi näyttämään ympäristön. Hän jopa otti aikaa kuinka kauan minulla kesti käydä lähikaupassa. Aloin sulkeutua tuona aikana jonka seurauksena hän jatkuvasti epäili minua pettämisestä. Vaati näyttämään puhelimesta kaikki viestit ja kun vedin rajan, hän raivostui. Hän myös vaati minua poistamaan kaikki miespuoliset ystävät somesta, kuin myös ystäväni kotikaupungistani.

Eräänä päivänä, marraskuun loppupuolella paloi hermoni täysin tuohon kontrollointiin. Kaikki se "ihana" oli muuttunut ahdistavaksi ja pelottavaksi lastiksi jota kannoin sisälläni. Kaikki johti siihen kun hän viimeisen kerran tuli makuuhuoneeseen keskellä yötä vaatimalla keskustelemaan hänen kanssaan. Hän tiesi tasan mistä naruista veti. Revin verhot MINUN NIMISSÄNI OLLEESTA ASUNNOSTA joka tuntui lähinnä kuolemaantuomitun selliltä, huusin ja raivosin. Sen AINOAN kerran koko suhteen aikana. Näytin hänelle ovea ja käskin painumaan helvettiin. Kun olin rauhoittunut hieman, hän sanoi erittäin pelottavan rauhallisella äänellä että sai olla viimeinen kerta kun näytin ovea TAI... Tuon lauseen jälkeen en sanonut enää mitään. Päätin että tämä loppuu nyt ennenkuin hän lopettaa minut tai tekee lapselleni jotain pahaa. Sinnittelin Itsenäisyyspäivän yli, sillä tuolloin hänellä oli vapaapäivä. 9.12.2021 aamulla päätin lähteä. Pakkasin kaiken välttämättömän, tytön tärkeimmät vaatteet ja lelut ym viralliset paperit. Kun pääsin töistä, hain tytön päiväkodista ja ilmoitin tilanteen. Juoksimme niin nopeasti bussipysäkille kuin suinkin pääsimme. Katsoin kelloa, huokaisin helpotuksesta että pääsimme alta pois hyvissäajoin ennenkuin herra X pääsi töistä. Päiväkoti teki Lasu -ilmoituksen ja itse ilmoitin asiasta omalle sossullemme. Kun vihdoin olimme päässeet turvakodin porteista sisälle, romahdin polvilleni hysteerisesti itkien. Tyttäreni itki myös mutta siksi että näki minun pahan olon .

9.12.2021 klo 19.05 tuli häneltä viesti: "mitä sä nyt oot menny tekemään?" En vastannut mitään. Vanhemmilleni olin tilanteen ilmoittanut, he tiesivät mitä on luvassa. Tai isäni tiesi... miten hän sen tiesikin niin tarkkaan. Tämä hra X pommitti viesteillä isääni ja äitiäni. He eivät vastanneet mitään. Tekivät sen pyyteettä. Hra X haukkui minut sekopääksi ja hulluksi ja että oli muka tyttärestäni huolissaan. Olin kyllä tuolloin todella peloissani. Kaikki tuo kokemani laukaisi PTSD:n pitkäksi aikaa. Olin jopa vainoharhainen liikkuessani kaupungilla tai kaupassa käydessäni. Näin painajaisia jopa hereillä ollessani. Meni pari viikkoa ilman että tuli yhtä ainutta viestiä KUNNES 21.12.2021 hän teki minusta lasu-ilmoituksen. Hän käytti sitä minun ainoaa räjähdystä minua vastaan. Ei kuitenkaan kertonut siinä samassa että hän oli kaiken takana. Jopa sossut tajusivat että se oli reaktion haku keino minusta. Ja lopulta päätös oli että ilmoitus oli perätön. Tiesin sen koko ajan. Sen jälkeen häneltä tuli yksi viesti jossa pyysi saada puhua kanssani. En vastannut sillä minulla ei ollut mitään syytä puhua hänelle. Hän ei edes ollut tytön biologinen isä. Turvakoti jakson jälkeen tuli oudoista numeroista puheluja. Ei yhtäkään viestiä. Ajattelin että se saattaisi olla tämä hra X joten vaihdoin numeroni ja muutin sen salaiseksi. En ole sen jälkeen kuullut hänestä mitään. Käy vaan sääliksi sitä seuraavaa naista joka on joutunut samaan rumbaan.

Asuttiin tyttäreni kanssa Vantaalla vielä marraskuuhun 2022. Tuolloin päätin muuttaa takaisin Kotkaan. Oli kyllä paras päätös. Tyttärenikin sai silmiin ilon takaisin. Meillä meni todella hyvin koko tuo aika mitä oltiin kahdestaan. Kevät 2023 oli ihanaa aikaa kun oli vanhemmat lähellä (seinänaapureina kirjaimellisesti xD) ja ystäviä oli helpompi nähdä. Toukokuussa törmäsin sitten viimeisimpään nexään johon olin ollut korvia myöten ihastunut. Kävelimme tytön kanssa terveysasemalta kotiin päin ja silloin näin tämän hra Y:n lakaisemassa asfalttiteitä talven jäljeltä. Mutta siitä seuraavassa postauksessa!

XOXO Erzebet Morningstar XOXO

En olisi tammikuussa uskonut että olen nyt tässä pisteessä. Eheytymässä päivä päivältä, vaikkakin voin myöntää että osa päivistä on yhtä taistelua. On päiviä jolloin on lähes mahdotonta päästä sängystä ylös. On myös päiviä jolloin tunnen voivani pelastaa koko maailman yksinäni. Ja jotta pääsisimme tähän päivään, on aloitettava alusta. Kaikki mikä johti tähän, tammikuun alku kuluvaa vuotta 2024.

Tammikuussa oli kulunut reilu kuukausi yhteenmuutosta Haminaan. Yhteenmuutosta miehen kanssa, johon ihastuin jo vuosia aiemmin ja jonka kanssa kuvittelin olevani onnellinen. Varmasti hetken olinkin. Olimme alkaneet seurustella vain vajaa 6 kk aiemmin. Suhde alkoi hyvin. Tai niin ainakin kovin itselleni uskottelin. Luotin häneen kuin kallioon. Ei olisi pitänyt. Olisi pitänyt osata lukea varoitusmerkit. Elokuussa -23 hänellä oli kesäloma. Hän suuntasi Norjaan työkaverinsa kanssa. Tältä reissulta muistoksi jäi naisen ohut vyö.. jonka löysin muuttopäivänä pakusta. Hän kuittasi kaiken olankohautuksella. Hyvin levottoman oloisena totesi: "Tuo taitaa olla Norjan reissulta". Siinä samassa hetkessä muistin hänen syyskuisen WA viestin "oon päättänyt että nyt en petä!"... Hän varmasti näki että olisin halunnut sanoa ja kysyä asiasta. En tehnyt niin. Odotin hänen kertovan miten asia oli. En koskaan sitä kuullut.

Tämä mies oli töissä jatkuvasti. Näin jälkeenpäin on tullut mieleen että kuinkahan montaa naista pyöritti siinä työpäivien aikana mun selän takana. Ahdisti myös hänen ja hänen yhden työkaverin puhelut. Milloin puhuttiin huorissa käymisestä tai Thaimaan reissusta mun ja tytön kuullen. Tuli sellainen olo että teki kaiken sen ihan tahallaan. Sitten tuo Tallinnan risteily... kauhealla kiireellä hankki express-passin.. maksoi siitä huokean hinnan.. Risteilylle lähtiessä oli hyväntuulinen mutta jotain tapahtui laivalla lähdettyään. Alkoi viestien tulva jossa ei ollut yhden yhtä positiivista viestiä. Pelkkää kritisointia ja dissausta. Kaikki kännissä laitettuja. Kotiin tullessa otti kengät pois ja tuli suoraan sohvalle viereen halaamaan.. ja sitten panemaan. Aivan kuin hän ei olisi tehnyt mitään tai loukannut mua mitenkään. Tuli olo että olin vain objekti jota käytti silloin kun teki mieli. Viesteistä ei puhuttu sanallakaan, tosin ei koko risteilystäkään. Paitsi sen verran ettei ehtinyt edes maissa käymään. Aika kiirettä saanut pitää.  Tuona aikana mulla alkoi koulunkäyntikin kärsiä. Olin jatkuvasti hermo tiukalla. Elämänilo katosi. Tein niin tai näin, mikään ei ollut hyvin. Aloin etääntyä ihan tarkoituksella, sillä huomasin että tämä suhde eteni samaa kaavaa kuin aiemmat. Tyttäreni aisti sen. Reagoi itkuisuudella. Talvilomaviikko oli viimeinen niitti "arkkuun" kun päätin kerrankin ottaa omaa aikaa ja lähdin parhaan ystäväni luo. Sehän ei ollut herran mieleen.

Mut to be continued... Hyvää yötä <3