En olisi tammikuussa uskonut että olen nyt tässä pisteessä. Eheytymässä päivä päivältä, vaikkakin voin myöntää että osa päivistä on yhtä taistelua. On päiviä jolloin on lähes mahdotonta päästä sängystä ylös. On myös päiviä jolloin tunnen voivani pelastaa koko maailman yksinäni. Ja jotta pääsisimme tähän päivään, on aloitettava alusta. Kaikki mikä johti tähän, tammikuun alku kuluvaa vuotta 2024.

Tammikuussa oli kulunut reilu kuukausi yhteenmuutosta Haminaan. Yhteenmuutosta miehen kanssa, johon ihastuin jo vuosia aiemmin ja jonka kanssa kuvittelin olevani onnellinen. Varmasti hetken olinkin. Olimme alkaneet seurustella vain vajaa 6 kk aiemmin. Suhde alkoi hyvin. Tai niin ainakin kovin itselleni uskottelin. Luotin häneen kuin kallioon. Ei olisi pitänyt. Olisi pitänyt osata lukea varoitusmerkit. Elokuussa -23 hänellä oli kesäloma. Hän suuntasi Norjaan työkaverinsa kanssa. Tältä reissulta muistoksi jäi naisen ohut vyö.. jonka löysin muuttopäivänä pakusta. Hän kuittasi kaiken olankohautuksella. Hyvin levottoman oloisena totesi: "Tuo taitaa olla Norjan reissulta". Siinä samassa hetkessä muistin hänen syyskuisen WA viestin "oon päättänyt että nyt en petä!"... Hän varmasti näki että olisin halunnut sanoa ja kysyä asiasta. En tehnyt niin. Odotin hänen kertovan miten asia oli. En koskaan sitä kuullut.

Tämä mies oli töissä jatkuvasti. Näin jälkeenpäin on tullut mieleen että kuinkahan montaa naista pyöritti siinä työpäivien aikana mun selän takana. Ahdisti myös hänen ja hänen yhden työkaverin puhelut. Milloin puhuttiin huorissa käymisestä tai Thaimaan reissusta mun ja tytön kuullen. Tuli sellainen olo että teki kaiken sen ihan tahallaan. Sitten tuo Tallinnan risteily... kauhealla kiireellä hankki express-passin.. maksoi siitä huokean hinnan.. Risteilylle lähtiessä oli hyväntuulinen mutta jotain tapahtui laivalla lähdettyään. Alkoi viestien tulva jossa ei ollut yhden yhtä positiivista viestiä. Pelkkää kritisointia ja dissausta. Kaikki kännissä laitettuja. Kotiin tullessa otti kengät pois ja tuli suoraan sohvalle viereen halaamaan.. ja sitten panemaan. Aivan kuin hän ei olisi tehnyt mitään tai loukannut mua mitenkään. Tuli olo että olin vain objekti jota käytti silloin kun teki mieli. Viesteistä ei puhuttu sanallakaan, tosin ei koko risteilystäkään. Paitsi sen verran ettei ehtinyt edes maissa käymään. Aika kiirettä saanut pitää.  Tuona aikana mulla alkoi koulunkäyntikin kärsiä. Olin jatkuvasti hermo tiukalla. Elämänilo katosi. Tein niin tai näin, mikään ei ollut hyvin. Aloin etääntyä ihan tarkoituksella, sillä huomasin että tämä suhde eteni samaa kaavaa kuin aiemmat. Tyttäreni aisti sen. Reagoi itkuisuudella. Talvilomaviikko oli viimeinen niitti "arkkuun" kun päätin kerrankin ottaa omaa aikaa ja lähdin parhaan ystäväni luo. Sehän ei ollut herran mieleen.

Mut to be continued... Hyvää yötä <3